keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Unelmien suklaakakku



Tällainen herkullinen mansikka-suklaakakku valmistui syntymäpäivän kunniaksi.
Pohjana on hyvä ja mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä raikas mansikkatäyte, mikäs voisi ollakkaan parempi yhistelmä!?

 
Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa

Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.


Mansikkatäyte:

250 g    mansikoita
2½ dl    kermaa
1 prk     rahkaa
½ dl      vaniljakreemijauhetta
2 rkl      sokeria
2           liivatelehteä
2 rkl     kuumaa vettä

(Jos täyteestä tulee jämäkkää, siihen ei välttämättä tarvitse laittaa liivatteita ollenkaan.)
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 
Soseuta mansikat. Vaahdota kerma.
Sekoita vaahdon joukkoon mansikkasose, rahka, vaniljakreemijauhe ja sokeri. 
Liota liivatteet kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana mansikkakerma-seokseen.


Kuorrutteen tein maustamattoman tuorejuuston ja vaahdotetun kerman sekoituksesta, jonka maustoin sokerilla ja pienellä määrällä mansikkasurvosta. Levitin kuorrutetta ohuesti kakun reunoille ja päälle. Annoin kakun olla jonkin aikaa kylmässä, jonka jälkeen päälle lämmitin kattilassa 3/4 dl kermaa ja lisäsin siihen 130g pilkottua maitosuklaata ja sekoitin kunnes rakenne on täysin sileää. Joukkoon voi myös lisätä nokareen voita lisämään kiiltoa. Annoin seoksen jäähtyä hieman ja kaadoin sitten varovasti kakun päälle.
 


Päälle laiton muutaman vadelman ja ripottelin vielä varovasti tummaa kaakaojauhetta.