sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Suklaa-whoopie


Ohje leivotaan lehestä.
noin.15 kpl

100 g      voita
1 1/4 dl   sokeria
1            muna
3 dl        vehnäjauhoja
2 tl         leivinjauhetta
½ dl       kaakaojauhetta
½ tl        suolaa
1 ½ dl     maitoa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi maito.
Pursota tai nosta lusikalla samankokoisia kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Jätä hieman tilaa sillä taikina lähtee leviämään.
Paista 175 asteessa noin. 10 minuuttia.

Täyte:
200 g      tummaa suklaata
1 dl         kermaa
50 g        voita

Sulata suklaa vesihauteessa yhdessä voin ja kerman kanssa.
Anna täytteen jäähtyä.
Aseta keksi pohjapuoli ylöspäin ja pursota täytettä. Nosta toinen keksi kanneksi.
Koristele halutessa esim, valkosuklaalla.


Mehevä porkkanapiirakka


5        munaa
4 dl    sokeria
5 dl    vehnäjauhoja
1 rkl   leivinjauhetta
1 rkl   soodaa
1 rkl   kanelia
1 rkl   vaniljasokeria
125 g  margariinia
8 dl     porkkanaraastetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu margariini sekä porkanaraaste.
Levitä uunipellille ja paista 200 astetta noin. 15-20 minuuttia.

täyte:
100 g    maustamatonta tuorejuustoa
200 g    maitorahkaa
3 dl      tomusokeria
2 tl       vaniljasokeria
pinnalle mantelirouhetta

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään kulhossa.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele mantelirouhetta.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäiväkakku


Mehevä suklaakakkupohja:
2dl        vehnäjauhoja
1½dl     perunajauhoja
3tl         leivinjauhetta
3/4tl      suolaa
2tl         vaniljasokeria
1½ dl    tummaa kaakaojauhetta
150g     voita 
3 ½ dl   sokeria
3          munaa
3 dl      kädenlämpöistä maitoa

Voitele ja korppujauhota vuoka. (24cm halkasija)
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksilellen.
Sekoita hitaalla teholla joukkoon reilusti jauhoja ja tämän jälkeen 
vuorotellen kädenlämpöinen maito ja loput kuivat aineet.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin. 50-60 minuuttia.

Rakenteeltaan tämä kakkupohja on herkemmin hajoava kuin tavalliset kakkupohjat, joten välttele turhia siirtelyitä. 


Kakun päälle kaulin valkoisesta marsipaanista levyn. Marsipaanin päälle pienimmät tytöt saivat painaa omat kädet upottamalla käsi sulatettuun, kädenlämpöiseen suklaaseen ja painamalla se varovasti marsipaanin päälle. Kakun reunoille kiinnitin suklaalla sikarivohveleita (n. 530g).


Täytteenä tässä kakussa oli purkki (397g) valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, kermaa, rahkaa ja mustikoita. 


Valkoiset kukat on marsipaanista, joissa päällä helmiäissprayta ja hopeakuula. 

Tuhkimokakku


Synttäreille toivottiin tuhkimokakkua. Pohja on vaalea kuuden munan kakkupohja. Välistä löytyy kerma, rahkaa ja mansikoita. 


Koristeeksi vielä sokerimassasta tehtyjä kukkia ja pikeeri pursotusta.


Vauvan tossut

Kummityttöini ristiäisiin tein tällaiset vaaleanpunaiset tennarit vaahtokarkkimassasta.




Hyytelökakun päälle tein vaaleanpunaiset pienet tossut. Nämä myös vaahtokarkkimassasta


                                             Onnea kummityttö Adelia!  

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mansikka-suklaakakku


pohja:
6           kananmunaa
3 1/4 dl  sokeria
1,5 dl     vehnäjauhoja
3/4 dl     perunajauhoja
3/4 dl     tummaa kaakaojauhetta
2 1/2 tl   leivinjauhetta

Yhdistä vehnäjauho, perunajauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilän läpi puuhaarukalla taikinaa sekoittaen ja käännellen. Älä vatkaa sähkövatkaimella. Kaada taikina n. 24cm:n voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista pohja 175 asteessa noin. 40- 45 minuuttia.

täyte:
4           liivatelehteä
100g      valkosuklaata
2 dl        kermaa
200g      rahkaa
1/2 dl     sokeria
2-3 tl      sitruunankuori raastetta
3 rkl       sitruunamehua
500g       mansikoita

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vaahdota kerma ja lisää siihen suklaa. Sekoita joukkoon rahka, sokeri, sitruunan kuori ja mansikat. Puserra liivatteista ylimääräinen neste ja liota ne kuumaan sirtuunamehuun. Kaada ohuena nauhana kokoajan vatkaten täytteen joukkoon.

kostutus:
n. 1,5dl    maitoa

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa kakkuvuoka kelmulla. Nosta päällimmäinen kerros vuoan pohjalle. Kostuta ja täytä puolella täytteestä. Nosta päälle keskimmäinen levy, kostuta ja täytä samoin. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta. Anna kakun hyytyä jaakaapissa yön yli.

kuorrutus:
150g        fazerin taloussuklaata
3 dl          kermaa

Sulata suklaa ja kääntele vatkatun kerman joukkoon.
Koristele haluamallasi tavalla.